tiistai 2. maaliskuuta 2010

UULALAAkilluttimet

Olen taas innostunut virkkaamaan, tällä kertaa entistäkin pienempiä kuvioita. Pyysin ystävääni Nelliinaa mainostamaan blogissaan tekemiäni virkattuja korviksia. Kun juttelimme koruista yleensä hän mainitsi että pitää nimenomaan mahdollisimman isoista ja roikkuvista korviksista ja niin tämä nimenomainen malli syntyi ikään kuin Nelliinan ja minun yhteissuunnittelulla :)


Pituutta näillä killuttimilla on noin 12 senttiä. Lanka on SUPEROHUTTA ja käytetty virkkuukoukkukin oli numeroa 1 eli ihan pikkuinen. Nähdessään virkkuuni eräs koulukaveri kommentoikin että olen ''hullu'' tätä tehdessä :D työ on erittäin hitaasti etenevää mutta kuviot on kauniita ja jostain syystä tykkään näperrellä. Olen sillä tavalla hassu.


Kehittelin pikaisesti myös toisen mallin, jossa kuvio on päinvastainen. En osaa itse päättää kummasta pidän enemmän, molemmissa tuntuu muodikkaalta (ihan uusi tunne mulle :D) Ennen en ole tykänny näin isoista korviksista mutta näistä olen suorastaan ylpeä!! Laitoin molempia malleja myyntiin Etsyyn, mutta mulle voi lähettää myös sähköpostilla tilauksen osoitteeseen minttu.jaakola@gmail.com. Hinta on 19 euroa, sisältää postikulut.


Kerään rahaa viettäänseni ihanan poikaystäväni kanssa rentouttavan kesän Espanjassa. Haaveilen joka päivä siitä kuinka herään auringon paisteeseen ja juon varjossa aamukahvin, valmistaudun tekemään käsitöitä ja veistoksia koko päivän ja illalla kävelemme Välimeren rantaa pitkin auringon laskiessa. Haaveilulla jaksan jopa tämän tympeän talven läpi. Jaksamista ja lämpimiä ajatuksia kaikille muillekki!

torstai 4. helmikuuta 2010

Tilaa keväiset korvikset


Viimeaikoina olen oikein kunnostautunut mummoilussa ja virkannut oikein urakalla. Olen valmistanut sarjan erivärisiä keväisiä korvakoruja ja nyt niitä voi tilata itselleen ilostukseksi kevään odotukseen!



Koruja on kaksi eri mallia: kukka ja pyöreä. Värit ovat valkoinen, musta, raikkaan turkoosi, vaaleanpunainen, vaalean violetti ja vihreä.




Pyöreät korvikset maksavat 9 euroa (ilman postikuluja) ja vähän pienemmät kukkakorvikset 8 euroa kotiin kuljetettuna.





Tilaa omasi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen minttu.jaakola@gmail.com. Laita viestiin haluamasi malli, väri ja osoite. Vastaan mahdollisimman pian!

lauantai 2. tammikuuta 2010

2010 vuosi of laav


Toivottavasti kaikilla oli oikein mukava ja leppoisa Joulu ja Uuden-Vuoden vaihde. Itse tein Jouluksi piparkakkulyhdyn tuikulle.


Lisäksi sain koulukaverilta joululahjaksi palapelin paloja ja idean tehdä niistä koruja. Ajattelin vielä spreijata nämä jonkin kirkkaan väriseks kuten punaiseksi tai turkoosiksi.


Jouluhössötyksen jälkeen oli vihdoin aikaa näperrellä ihan itselleen ja virkkasinkin talvisia lumikoristeita. Tein niitä myös myyntiin Etsyyn





Virkkasin myös itselleni pöytäkellon josta tuli oikein sievä.

torstai 5. marraskuuta 2009

teaterinukke työn alla


syntymässä on uusi nukke. hänen työnimensä on Ilona, koska hänestä tulee minulle ihan oma kaveri ja häntä en joudu antamaan pois. olen aiemmin tehnyt 2 teatterinukkea, kumpikin Taitopajalla tehtyjä tilaustöitä ja nyt siis uusissa kodeissaan. ikävä on, muttei auta. siinä on huonot puolensa että tekee töitä sydämellä mutta eihän sitä muuten voi :)

aloitin työstämisen muovaamalla kasvot ja siitä sitten lähti idea ja TUNNE millainen tyyppi on syntymässä. hänestä tulee positiivinen, kurvikas tyttö-naisnukke jolla on hyvä sydän ja aina hyväntyylisia ja kannustavia letkautuksia sanottavana.


ilonan kasvot ovat paperinen ''naamio''. muovasin kasvot plastoliinista, otin niistä kipsimuotin ja painelin muottiin ekovillamassaa. negatiivinen muotti jäljentää loistavasti alkuperäiset muodot! naamion päälle levitin puukittiä jota vuoroin hioin, vuoroin lisäsin ja taas hioin ja lisäsin saadakseni sileän, huolitellun pinnan. takaraivon tein niin että muovasin savesta muodon, laminoin voimapaperikerroksia päälle ja kaiversin paperin kuivuttua saven pois. pään osat liitin yhteen laminoimalla paperilla. ja taas kittiä päälle


silmät ovat erilliset pallot kiinnitettynä pään sisälle ennen pään kokoamista. veistin ja hioin styroksipallot jotka laminoin ja liitin silmäkuoppien taakse. nyt pitäisi alkaa työstää korvia kun pää on kasassa. mietin että kokeilen niihin Super Sculpeyta joka on pyörinyt kaapeissa jonkin aikaa.


kovimman työn alla ovat tällä hetkellä kädet. niissä on sisällä rautalankakehikko jotka olen laminoinut voimapaperilla ja vain alkanut lisätä muotoa ryttäämällä sanomalehtipaperia rungon päälle. haluaisin saavuttaa semisti ihmismäisen lopputuloksen mutta kädet ovat aina yhtä vaikeat ja tuskalliset veistää. tuskaa ja sinnikkyyttä niin ehkä niistä tulee tyydyttävät :)

pahoittelen että kuvat ovat niin huonolaatuisia, mun kamera on iäisyyden vanha. enkä edes osaa käyttää kaikkia asetuksia joihin olisi voinut tutustua ohjekirjasta silloin kun se vielä oli tallessa.... kuitenkin, on ilo dokumentoida työtään ja olenkin ihan koukussa Ilonan tekoon tällä hetkellä, vähän väliä pitää käydä jotain osaa rapsuttelemassa :D

tiistai 13. lokakuuta 2009

rokkirottinki


koulussa on taas askarreltu paskarreltu vaikka mitä! Tänään syntyi 2mm rottingista kori/vati. Tämä on ns. puikkopohjainen työ, eli aluksi leikataan oikean pituiset keskellä risteytyvät loimet joiden väliin ja ympärille aletaan punomaan.


Pohjan palmikko on edelleen samoja loimia, ei irrallinen työhön kiinnitetty osa




Kyllä äiti on nyt ylpeä! :D

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

anyone can see the signs, mittens in the summertime, thank you for your pity you are too kind


Sain valmiiksi syksyn ensimmäiset tumput! Niistä tuli varmasti parhaat koskaan tekemäni, tehdessä oppii. 40 silmukkaa + 2,5 puikot + melko tiukkaa neuletta = ekselenses!


Taustalla mariottenorsuni, se on kuumemma sata vuotta vanha :)


Viikonloppu sujui mukavasti Tampereella, oli ihanaa nähdä kulta ja kavereita. Eilen oli bileet ja tein sinne vegaanisen täytekakun. En ollu koskaan ennen tehny ja jännitin miltä se maistuu ja mitä kaikki tykkää siitä, kuitenkin suurin osa kavereista ihan normi ''lihansyöjiä''. Kakku oli kuitenkin suksee ja laitan reseptin vielä tännekkin, suosittelen :P


vegaaninen täytekakku

pohja:
3,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
2dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
2dl vettä
100g maidotonta margariinia sulatettuna

sekoita kuivat aineet ja lisää vesi ja margariini.
levitä syvälle pellille leivinpaperille. paista 200 asteessa 20 min

täyttäminen:
1prk pirkka trooppinen hedelmäseos
2 isoa banaania
1prk gogreen soijavispikermaa
1tl vaniliinisokeria
2tl sokeria 7

päälle:
1 iso purkki persikanpuolikkaita
2prk gogreen soijakermaa
2tl vaniliinisokeria
rkl sokeria

anna jäähtyä, leikkaa puoliksi ja kostuta pohja hedelmien mehulla.
väliin hedelmäseos, viipaloidut banaant ja 1prk soijakermaa. kostuta myös päällikerros hedelmien mehulla.
viipaloi persikan puolikkaat siivuiksi ja asettele kakun päälle.

(sokerointi: hillosokerista ja vedestä kiehauttamalla voi tehdä persikoiden nahistumista estävän kerroksen jos tarkoitus on että kakku säilyy esim yön yli. mulla sokerointi ei onnistunu joten en laita huonoa ohjetta tähän, netistä varmaan löytyy hyväkin ohje)

levitä loput kermat kakun sivuille ja osittan persikoiden päälle.

anna seisoa mielellään muutama tunti että kostuu.

voilá!


IN ENGLISH

knitted the first mittens of the winter. Also presenting an elephant marionette whos a hundred years old (I've been told). I attended a party yesterday (with a dj playing, people dancing, lots of fun!) and made a vegan cake to take with me. it was a success, if anyone needs me to translate this recipe, i'd be happy to. just ask :)

torstai 1. lokakuuta 2009

Koristeellinen laatikko nukelle

Pahvityön varsinaisena harjoitustyönä tein koristeellisen laatikon. Lukuvuotemme yhtenä teemana on ornamentti ja tottakai tähänkin pykäsin näitä tekemiäni rinkuloita. Tumma savumainen tausta on musteella mamoroitua paperia. Eli laakeaan matalaan astiaan tiputetaan mustetta, sitä jää pintaan kellumaan ja sitä varovasti tikulla liikutellaan niin että syntyy savukiehkuroita. Paperi levitetaan veden pinnalle ja huuhdellaan nopeasti. Oikeasti marmoroinnin sävy on paljon vaaleampi mutta tummensin tätä kuviota kopiokoneella.



Lukkosysteemi ja satiininauha

tietysti satiinivuori. :) taustalla juliste jossa Amanda Palmerin ja Neil Gaimanin nimikirjoitukset!!!

Laatikkoon olisi tarkoitus tehdä Amanda Palmer-nukke asustelemaan, olen käynyt ostamassa foliota, elmukelmua, super sculpeyta ja kynsiviilan jolla ehkä voisi pikkutarkkaa muotoilua päästä aloittelemaan. Täällä opiskelijaboksissa kun ei ole mukana mitään muotoiluvälineistöä enkä tietenkään ''jaksanut'' lähteä polkemaan askartelukauppaan. En tiedä olisko siellä edes ollut sellaista muotoilupuikkoa jota himoitsen, siis tällaista.

Se on oikeasti nahkatyökalu mutta olen aivan rakastunut kuinka sillä on hyvä muotoilla. jostain sellainen pitää saada, jos joku tietää mistä niin vinkkiä vaan tännepäin, olisin kiitollinen!!! Slöjd-detaljerista niitä saa mutta tilauksen on oltava jotain 40e + postikulut että ne suostuu lähettämään mitään ja mulla ainakaan ei ole sellaiseen varaa....


IN ENGLISH

At school I made a box for a doll. The doll hasn't been born yet :) I made the covering paper by drawing, marbling and playing with a copy machine. Looking forward to making the Amanda Palmer doll, but I'm pretty caught up with knitting at the moment :)