torstai 1. lokakuuta 2009

Koristeellinen laatikko nukelle

Pahvityön varsinaisena harjoitustyönä tein koristeellisen laatikon. Lukuvuotemme yhtenä teemana on ornamentti ja tottakai tähänkin pykäsin näitä tekemiäni rinkuloita. Tumma savumainen tausta on musteella mamoroitua paperia. Eli laakeaan matalaan astiaan tiputetaan mustetta, sitä jää pintaan kellumaan ja sitä varovasti tikulla liikutellaan niin että syntyy savukiehkuroita. Paperi levitetaan veden pinnalle ja huuhdellaan nopeasti. Oikeasti marmoroinnin sävy on paljon vaaleampi mutta tummensin tätä kuviota kopiokoneella.



Lukkosysteemi ja satiininauha

tietysti satiinivuori. :) taustalla juliste jossa Amanda Palmerin ja Neil Gaimanin nimikirjoitukset!!!

Laatikkoon olisi tarkoitus tehdä Amanda Palmer-nukke asustelemaan, olen käynyt ostamassa foliota, elmukelmua, super sculpeyta ja kynsiviilan jolla ehkä voisi pikkutarkkaa muotoilua päästä aloittelemaan. Täällä opiskelijaboksissa kun ei ole mukana mitään muotoiluvälineistöä enkä tietenkään ''jaksanut'' lähteä polkemaan askartelukauppaan. En tiedä olisko siellä edes ollut sellaista muotoilupuikkoa jota himoitsen, siis tällaista.

Se on oikeasti nahkatyökalu mutta olen aivan rakastunut kuinka sillä on hyvä muotoilla. jostain sellainen pitää saada, jos joku tietää mistä niin vinkkiä vaan tännepäin, olisin kiitollinen!!! Slöjd-detaljerista niitä saa mutta tilauksen on oltava jotain 40e + postikulut että ne suostuu lähettämään mitään ja mulla ainakaan ei ole sellaiseen varaa....


IN ENGLISH

At school I made a box for a doll. The doll hasn't been born yet :) I made the covering paper by drawing, marbling and playing with a copy machine. Looking forward to making the Amanda Palmer doll, but I'm pretty caught up with knitting at the moment :)

4 kommenttia:

  1. AAAAAAAA AMANDAPALMER ajattelinkin että vahingossa tahallaan voisi olla 'accidentally on purpose'. hihihii.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. hei mahtavaa että joku tunnistaa ideologian tän blogin nimen taustalla! kollektiivinen halaus kaikille Amandan seuraajille <3

    jos et vielä tunne Amanda Palmerin ja The dresden dollsin musiikkia, suositten niin tehtävän välittömästi :)

    ja sitten juoruja: viimeaikoina olen pistänyt merkille että Amandalla maha vähän pullottaa.... ajatteleeko kukaan samaa kuin mä??

    VastaaPoista
  4. eeenusko, twitterissä se kommentoi jotain keikkavideotaan että hahaha näyttää siltä ku ois raskaana mutta kaljaa se kyllä vain on.

    VastaaPoista